Elämä on biisi

Voitteko kuvitella, mie oon nyt virallisesti TERVE! Toukokuussa pari viikkoa meni sädehoidoissa juostessa, jonka jälkeen sainkin heti "terveen paperit" käteen. Vanhaa kaavaa noudattaen viimesen sädehoidon antamista saatiin jännittää, koska juuri ennen viimeistä hoitoa miulle nousi 38 asteen kuume. Viimeinen sädehoito annettiin kuitenkin siitä huolimatta, jotta saadaan hoidot loppuun. Vaikka syövästä olinkin sen jälkeen terve niin olo oli kaukana terveestä, kun kuumeesta meni melkein viikko selvitessä. Mutta nyt on kuumekin takana, joten terve elämä tervetuloa!!😎 

Hoidot muistuttaa itestään kuitenkin edelleen. Miun vasemman käden suonet on vieläkin tietyissä asennoissa vähän kipeät, ja oikean käden kyynärtaive näyttää siltä kuin oisin piikittänyt itteeni huumeita useemmankin vuoden. Neulat, veri ja pistelyt ei oo miun juttu ollenkaan ja aina piti katella muualle, kun pisteltiin. Tätä sairastumista ennen miulta oltiin otettu tasan kerran verikoe joskus lapsena, joten aikamoista siedätyshoitoa neuloihin ja pistelyihin sain😂 Kaikkeen tottuu, mutta kylläpä nyt pääsisi itku, kun uudestaan käytäisiin pistelemään samaan tahtiin. En oo koskaan myöskään ollut kovin häveliäs, mutta nyt kyllä viimesetkin häveliäisyyden rippeet on kadonneet, sen verran paljaana on tullut pyörittyä niin henkisesti kuin fyysisestikin hoitajien edessä😂 Ensimmäinen kontrolli on tulossa elokuussa, joten heippa sairaala, ei tuu ikävä!

Mitään hirmu erikoista en oo viime aikoina puuhannut, kunhan oon yrittänyt saada arjesta ja normaalimmasta elämästä kiinni. Tarkottaa käytännössä tällä hetkellä enemmän treenaamista ja säännöllisempiä päivärytmejä😁 Sairasloma miulla jatkuu heinäkuun loppuun, joten töitä ei tuu tänä kesänä tehtyä. Yksi tapahtuma on kuitenkin jäänyt erityisesti viime viikoilta mieleen, ja se oli MVkaikkipeliin -ottelu, josta tulot menivät syöpäsäätiölle. Hieno tapahtuma tärkeän asian puolesta. Olin ite saanut kaiken lisäksi terveen paperit juuri samalla viikolla ja pääsin kertomaan omia kuulumisiani siellä Kaj Kunnaksen haastateltavana. Oli aika upea fiilis kun pystyit sanomaan "tällä viikolla sain terveen paperit" ja melkein tuhat ihmistä taputtaa sille! En tuu sitä ihan heti unohtamaan. Oon mie myös muun muassa häärinyt leijonana talkoohommissa Yläkaupungin yössä ja tuulettanut miun ainaisen kotiseuran Katajan toista koriksen Suomen mestaruutta!

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Niklas Suominen

Tässä vaiheessa on varmasti aiheellista kiittää niitä kenelle kiitos kuuluu. Totta kai ihan ensimmäisenä oma perhe. Kiitos äiti, isi ja Hanne jotka täällä kävi minuu Joensuusta asti auttamassa. Olin myös useesti todella huonolla tuulella, ja saitte ison osan siitä niskaanne. Miun porukat on eronnut, mutta hyvin niillä yhteispeli silti toimii tarpeen tullen! Kiitos miun omalle hoitajalle Tarulle, sie teit miulle hoitopaikasta kivan, jos siitä nyt kivaa millään tavalla saa. Meillä löytyi paljon yhteistä juttua urheilun kautta! Kiitos pimpiäiset eli O2 naisten kakkosjoukkue, missä "pelasin" viime kaudella. Treeneissä palloileminen kentällä tai sen sivussa toi viikkoihin pientä rytmiä, ja tarpeen tullen sain vielä treeneihin itelleni oman vaihtopelaajan ettei miulle kävisi liian raskaaksi. Halusin olla niin paljon mukana kuin mahdollista, ja jos kunto ei kentälle riittänyt ja treeneistä puuttui maalivahti, miut pystyi löytämään tolppien välistä😁 Kovin moni joukkue ei myöskään olisi ottanut pelaamaan miun tilanteessa, mutta ne muutamat pelit, mitä keväällä pääsin pelaamaan oli miulle henkisesti tärkeempiä kuin uskottekaan! Kiitos O2 naisten kolmos- ja nelosjoukkueille, jotka myös adoptoi miut niiden mukaan treenaamaan oman fiilikseni mukaan. Vaikka kaikkea en treeneissä pystynytkään tekemään niin jokainen kerta, mitä saan mailan ja pallon kanssa vie minuu eteenpäin. Viimesenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä seuraavat huiput tyypit; kiitos V, E, L, R, S, K ja M! Jokaisella teillä on ollut jollakin tavalla osa siinä, että tää aika on ollut miulle kivempaa ja helpompaa. Ootte ehottomasti semmosia ihmisiä, että toivon teijän olevan miun elämässä aina😊 Tunnistat varmasti ittesi, jos tuolta listalta löydyt! Mielensäpahottajien aikakaudella elettäessä en julkaise koko nimiä, koska joku kuitenkin ottaisi nokkiinsa, kun en häntä erikseen kiitä, vaikka mukana onkin jollain tapaa ollut. Ihan jokaisen kiittämisessä erikseen ei kuitenkaan ole mitään ideaa. Kiitollinen oon kyllä ihan jokaisesta pienestäkin jutusta! (Pakko tunnustaa että tätä kappaletta kirjottaessa kyllä valu aika monta kyyneltä ihan puhtaasta ilosta, miten hyviä tyyppejä miun elämässä onkaan.)

Pimpiäisten päättäjäisiä vietettiin toukokuussa! Oli meitä enemmänkin, mutta osa oli jo kadonnut...

Vielä ei oikein tunnu mitenkään erikoiselta, varmaan hetki kestää että tajuaa, mitä on oikeestaan edes tapahtunut. En mie ainakaan pahemmin mistään jaksa tällä hetkellä stressata, mennään sinne minne milloinkin nenä vie! Yksi miun ihan lempibiisejä nyt keväällä on ollut Keko Salatan "Elämä on biisi". Elämä tosiaan on kuin biisi, ja tää sairastaminen on miun biisissä loppupeleissä tosi lyhyt aika. Ehkä yhden rivin pituinen, korkeintaan kahden. Paljon on tapahtunut asioita ennen sairastumista, ja paljon tulee tapahtumaan nyt sen jälkeen. Nyt on sen aika, kun käyn taas kirjottamaan uusia rivejä! Ihan ensimmäisenä käyn kirjottamaan tästä parhaan kesän ikinä. Luvassa ainakin festareita, tädiksi tulemista, mökkeilyä, ehkä joku pidempi reissu, treenaamista ja ruokaa tietysti😎 Kyllä mie meinasin teitäkin vielä kiusata miun kirjotuksilla ja kertoo miun kuulumisia niin urheilun kuin myös muun elämän osalta!