Jump on the bandwagon

Hei sie siellä, kiva kun oot löytänyt miun blogiin! Ajattelin alottaa blogikirjotukset vähän raottamalla sitä kuka olen, mistä tulossa ja mihin menossa...

Eli Jenna Viljakainen, ikää 21 vuotta ja tällä hetkellä asun Jyväskylässä, koska yliopisto-opinnot miut tänne veti. Ylpeenä omasta murteesta voin kertoa että kotosin oon kaukaa idästä eli Joensuusta. Urheilupohjat on pitkälti saatu koripalloparketeilta, mutta myös lacrossen pelaaminen kesälajina on viime vuodet kuulunut valikoimaan. Tulihan sitä nuorempana harrastettua myös kaikkea muuta mahdollista aina luistelusta voimisteluun ja yleisurheiluun. Ei kai muuta oleellista, urheilua, koulua ja kavereita, semmostahan miun elämä on käytännössä aina ollut!

Sitten palataan tämän vuoden kevääseen. Koriskausi loppui ja silloin tuntui, että koriksesta oli nyt saatu jonkinnäköinen ähky. Kävin paljon kattomassa salibandypelejä viime kauden aikana, ja jo silloin ajattelin useampaan kertaan, että vitsit kun vielä uskaltaisi lähteä kokeilemaan uutta lajia. Tiesin kuitenkin olevani sen verran kilpailuhenkinen, että jos jotain tehdään niin se tehdään täysillä, höntsäpelailu ei olisi vielä tässä vaiheessa se miun juttu. Onneksi keväällä rohkaistuin mukaan treeneihin, ja siellä mieli vain vahvistui että vitsit tää on kivaa! Tykkään haasteista, päätin ottaa haasteen vastaan ja lähteä kokeilemaan kuinka pitkälle rahkeet voi vielä kovalla treenillä riittää. Liigapelit kiiluen silmissä joskus tulevaisuudessa. Ihan sohvalta ei kuitenkaan tullut tosiaan lähdettyä liikkeelle, ja heti alussa sainkin huomata että koris-ja lacrossetaustasta on valtavasti hyötyä. Asia joka vaatisi luonnollisesti tässä vaiheessa eniten harjoittelemista olisi mailatekniikka.

Kesä menikin oikeastaan kokonaan treenatessa niin joukkueen kanssa, mutta ennen kaikkea omalla ajalla mailan ja pallon kanssa leikkien. Okei kävin mie myös töissä kesällä, mutta hirveesti muuhun aikaa ei sitten enää jäänytkään. Kesän aikana palloilin useammankin eri joukkueen kanssa, mutta alkusyksyllä pelipaikka löytyi O2-Jyväskylän naisten kakkosdivarin porukasta. Paras mahdollinen vaihtoehto itteni kannalta ensimmäiselle kaudelle, eka tavote oli saavutettu! Ekat pelitkin häämötti jo lokakuun alussa. Peliurakaan ei oikeastaan parempaa starttia olisi voinut saada, sillä jo ensimmäisessä pelissä pääsin maaliverkkoa heiluttelemaan, ja toisessa pelissä vielä toisenkin kerran. Nälkä kasvaa syödessä ja motivaatio treenamista kohtaan vaan kasvoi, kun näki sen tuottavan tulosta. Tavotteena tässä vaiheessa vielä ehdottomasti, että seuraavalla kaudella oon liigassa pelaamassa.

Eka matsi, eka maali ja pallo talteen.

Noh toistaseksi vielä sählyura jäi niihin kahteen peliin, mitä kerkesin pelata. Lokakuun lopussa miulla todettiin aika yllättäen imusolmukesyöpä, ja pelit ja treenaamiset ovat nyt luonnollisesti tauolla. Ensimmäisenä kysymyksenä lääkärille oli "saanko edes neppailla hoitojen aikana?". Lupa heltisi, ja ilme kirkastui kyllä samantien! Ihan kokonaan ei tarvitsekaan olla erossa asiasta, jonka tekemiseen on juuri löytänyt tosi kovan motivaation. Joukkuekavereillekin lupasin, että vielä tällä kaudella oon kaukalossa pelaamassa. Vaikka viimenen matsi ja yksi vaihto, mutta se on diili! Kauden alussa asetin itelleni maltillisesti tavotteeksi yhden maalin ja yhden jäähyn. En oo koskaan ollut jäähyllä ja haluun kokea sen ilon! Maalitavote kerkesi jo tuplaantua, mutta jäähy on vielä ottamatta, joten täytyy ainakin se käydä vielä tällä kaudella kairaamassa...

Onhan tämä koko yhtälö melkoinen haaste. Pelkästään tavoite lähteä tavoittelemaan 21-vuotiaana valtakunnan kärkeä uudessa lajissa on sen verran kunnianhimoinen, ettei se ihan tavallista taida olla. Lisäksi siihen vielä tämä pieni mutka matkaan tuo ehdottomasti oman lisämausteensa. Sillä asenteella oon kuitenkin liikenteessä, että tämä on hidaste mutta ei este! Motivaatio ja asenne oikeastaan vaan vahvistuvat, kun tahtoa omien tavotteiden saavuttamiseen todella kysytään. Sitähän ei voi vielä tietää, koska mahdollinen ensimmäinen liigapeli koittaa, koittaako koskaan, mutta kaikkeni aion tehdä, että se päivä olisi mahdollisimman pian. Mahdollisimman paljon neppailua kehiin nyt hoitojenkin aikana, kun se kerran on sallittua. Omia rajojaan ei voi tietää kuin kokeilemalla, eipähän tarvii vanhana miettiä, että vitsit kun en uskaltanut yrittää. Eihän kukaan ookkaan sanonut, että tästä helppoa tulisi, mutta takuulla sen arvosta!

Ensimmäiset hoidotkin ovat jo takana, ja mukana sairaalassa miulla oli totta kai kaikki välttämättömyydet eli mailat ja pallot. Osastolla miun huone nimettiin peliluolaksi, ja hoitajat kävivät illalla kyselemässä "joko täällä on rauhotuttu?". Taisi lääkärikin meinata kerran kompastua miun mailaan... Sairaalassa sain paljon palautetta siitä, kuinka positiivinen nuori ihminen voi olla tämmösten uutisten edessä, ja kun kaikki on tapahtunut niin epätavallisen nopeasti. Miusta ei vaan tunnu siltä, että miun pitäsi olla tästä kovinkaan surullinen tai katkera. Elämä jatkuu ja kai mie vaan sitten nauran aina vaikka ei naurattaiskaan.

Ilmeestä päätellen sairaalavisiitti ei aiheuttanut suurempia traumoja – tää hymy se ei hyydy.

Blogin kirjoittamiseen idea lähti siitä, kun opiskelut jäävät nyt sivuun, mutta jotakin kivaa tekemistä halusin keksiä. Kyllä mie kouluakin ajattelin vähän samalla käydä oman jaksamisen mukaan, mutta jos luvan kanssa saa olla koulusta poissa niin täytyyhän se tilaisuus käyttää hyväksi! Blogin aihekin käveli vastaan lähes vahingossa, kun kavereilleni heitin että miusta tulee ehdottomasti oman elämäni Saku Koivu. Ympäri Suomea asuvien kavereidenkin on helpompi seurata miun menoa, ja onhan tällanen kirjottaminen ehkä itellenikin yksi tapa käsitellä asioita. Toivon myös että blogista olisi hyötyä samantapaisten haasteiden kanssa painiville, ja että siitä voisi saada esimerkkiä ja tsemppiä tavoitellessaan omia unelmiaan. Uskon nimittäin että kaikki on mahdollista, kunhan jaksaa tehdä töitä ja luottaa omiin päämääriinsä.

Seuraavissa kirjoituksissani kerron enemmän tästä pelistä, jota käyn syöpää vastaan. Se voitetaan varmasti. Hoitojaksoja sytostaateilla on näillä näkymin kahden viikon välein. Lisäksi luvassa on toki juttua muustakin, urheilun saralta varsinkin. Kiitos Salibandyliitolle, joka mahdollisti tämän kirjoittelun julkaisemisen ja aloittamisen. Kiitos myös kaikille, jotka minuu tässä pelissä olette jo tukeneet ja tulette tukemaan niin tutuille, tuntemattomille kuin kavereillekin ja erityisesti läheisille.

Stay tuned...