Round 3

Kolme hoitokertaa takana ja yheksän vielä edessä. Siitä ne vähenee, hitaasti mutta varmasti. Seuraavan kolmen hoitokerran jälkeen ollaankin jo puolessa välissä, neljäsosa takana jo nytkin! Tällä kertaa hoitojen jälkeinen viikko oli paljon helpompi kuin edellisellä kerralla, jossain välissä melkein tuntui, että hoitoja ei olisi ollut ollenkaan. Ei siinä en valita missään nimessä, toivotaan että seuraavan hoitokerran jälkeen ei sitten tule kooma tänkin kerran puolesta. Totta kai pieni ekstraväsymys oli läsnä nytkin, ja sen takia tulikin pari hoidon jälkeistä päivää pelattua varman päälle rauhallisesti ulkoillen ja television laatutarjontaa tuijottaen.

Tähän mennessä ehdottomasti suurin tunnereaktio koettiin pari viikkoa sitten treeneissä tai oikeastaan niiden jälkeen. Niitä treenejä ennen olin sairastumiseni jälkeen vielä kiltisti pysynyt omassa treeninurkkauksessani viemässä tuoleja kahville ja jumppaamassa vetoa, ettei se ihan aina karkaisi seinille. Noissa treeneissä sitten tuli pakottava fiilis, että pakko päästä käymään oikeasti kentän puolella, ei malta enää vaan kattoa sivusta. Olihan se sitten treenien lopussa päästävä kentälle yhden vaihdon ajaksi. Taisi sitten lipsahtaa vielä hetken päästä toinenkin vaihto, kun vauhtiin pääsi😄 Yhden vedonkin kerkesin saada aikaseksi, mutta se päätyi erittäin pahasti suoraan seinille. Lisätreenitunteja siis edessä. Vaikka vauhti oli itelläni todella kevyt höntsä, eikä pallon perään kiihkoillut niin kuin normaalisti, se fiilis minkä parista vaihdosta sai, oli jotain mitä ei voi oikein sanoilla kuvailla. Käytännössä pieni juttu, mutta miulle aika iso. Ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen miulle tuli kaikkein vahvimmin siellä kentällä ollessa semmonen olo, että oon oikeesti normaali. Kotiin päästyä tuo valtava onnellisuuden ja normaaliuden tunne purkautukin aika isona kyynelvyörynä, mutta ne oli ehdottomasti ilon kyyneleitä😊

O2 naisten pelissä Classicia vastaan Veikkauksen raadissa Jena + nimettömät kommentaattorit.

Ennen itsenäisyyspäivää nenä vei miut taas kotiin Joensuuhun, ja itsenäisyyspäivän vietinkin miun yhden lempipuuhan parissa eli syöden. Mennyt itsenäisyyspäivä sai ensimmäistä kertaa vähän eri näkökulmasta miettimään, miten iloinen ja ylpeä saakaan olla suomalaisuudestaan. Luonnollisesti tuli nyt mietittyä ennen kaikkea Suomen terveydenhuollon osaamista ja pätevyyttä. Kuinka luottavaisin mielin miekin voin nyt elämääni elää, kun tiedän olevani hyvissä käsissä, hoidot ovat ihan huippuluokkaa ja tuottavat hyviä tuloksia. Näin ei kuitenkaan ole monellakaan muulla miun kanssa samassa tilanteessa olevalla muualla maailmassa. Paljon tarkemmin tuli nyt muun muassa seurattua sotaveteraanien puheita siitä, mikä on alunperin mahdollistanut sen, että ollaan tässä tilanteessa. Ei sillä ettenkö aiemmin olisi suomalaisuutta arvostanut, mutta tällaiset jutut laittaa ehkä ajattelemaan asioita eri tavalla kuin ennen. Kyllä täytyy myöntää että oon nyt kiitollisempi kuin koskaan ennen siitä, että oon syntynyt Suomeen.

Joensuu pisti parastaan itsenäisyyspäivänä.

Miun kalenteri täyttyy tällä hetkellä käytännössä pelkästään sairaalakäynneistä, treeneistä, omista peleistä sekä tietysti kovana penkkiurheilijana myös kaikista mahdollisista muista peleistä, mitä voi käydä paikan päällä kattomassa tai tuijottaa ruudun kautta. Parhaimmillani tässä joku päivä katoin yhtä peliä telkkarista, toista koneelta ja kolmatta seurasin liveseurannasta. Sanotaanko että aika unelmakalenteri, jos sairaalakäynnit jätetään pois! Erityisesti merkattuna nyt on tietysti miesten salibandyn MM-kisat, ja päivän ohjelma rakennetaan ehdottomasti niin, että ainakin Suomen pelien aikaan ollaan ruudun ääressä. Erityisterkut ja tsempit haluun lähettää Tero Tiitulle, kun se laita otti kentälle tullessa niskalenkin Viroa vastaan pelatussa pelissä. Toistaiseksi lyhyeen sählyuraani nähden oon nimittäin miekin päässyt suhteellisen useasti tutkimaan mitä sieltä kentän pinnasta löytyy, kun oon joutunut laidan uhriksi kentälle tai vaihtoon tullessa. Ei myö löysät koripalloilijat olla totuttu nostamaan jalkaa niin korkeelle... Mutta rohkasevaa nähdä, että sitä sattuu paremmissakin piireissä😎 Hurjasti tsemppiä koko Suomen joukkueelle ja tuokaahan se poika sunnuntaina kotiin!

En tiiä koska pitää huolestua siitä, että videomateriaali mitä miun treeneisä löytyy, sisältää aika paljon muuta kuin sählyä... Tällä kertaa löysin kaveriksi sähköpotkulaudan. Pallot löytyy kuitenkin jo maalista eli loppuleikit menossa, ja lapsihan on terve kun se leikkii😁 Ja eihän tää onneksi edelleenkään oo niin vakavaa!