Ystävien puheenvuoro

Täällä ollaan edelleen! Blogin kirjoitteluväli on vähän pidentynyt, kun oon koko ajan enemmän ja enemmän päässyt tekemään muitakin juttuja, kevät tulee ja ulkona mahtavat kelit vetää ulos! Mutta! Menneeseen ystävänpäivään liittyen sain idean kysyä tekstipätkiä ystäviltä. Tänään äänessä siis Hanne, Lotta ja Vilma. Ohjeena oli pelkästään "lyhyt ja ytimekäs", ettei tästä päivityksestä ihan maratonin pitusta tulisi😁 Tässä lopputulos mitä tuolla ohjeella saatiin aikaseksi!


Ensimmäisenä vuorossa miun pitkäaikasin ja takuulla pysyvin ystävä eli oma sisko Hanne. 22 vuotta ollaan toisiamme kateltu, ja siihen aikaan mahtuu tietysti vaikka mitä!

"Rakas pikkusisko.  Olet ollut tärkeä palanen elämääni jo 22 vuoden ajan; jo silloinkin, kun äiti odotti sinua ja toivoin (ja halusin vain ja ainoastaan) pikkusiskoa. Ikäeroa meillä on useampi vuosi, mikä on näkynyt siinä, että olet yrittänyt pysyä vauhdissani mukana ja ottanut minusta ”mallia”, varsinkin lapsena. Senkin matkija! Koriskentällekin sinun oli jo päästävä 5-vuotiaana, tietysti minun perässä.  Luonteeltamme olemme kuitenkin ihan erilaisia; minä rauhallinen, harkitseva ja tunnollinen, sinä vauhdikas ilopilleri, jopa äkkipikainen, mutta kuitenkin sympaattinen, mistä kertoo mm. valtava pehmolelukokoelmasi meidän kotona. Koulussa minä olin se ahkera nörtti, sinä huoleton koululainen, jota kiinnosti kaikki muu.

Olen aina huolehtinut sinusta, katsonut perääsi ja pitänyt puoliasi isosiskona. Vauhtia riitti lapsuudessamme, monenlaista on tehty ja kokeiltu, milloin ollaan kiivetty palotikkaita pitkin, milloin olen saanut aamupuurot paidalleni kun ärsytin sinua. Myöhemmin nuoruudessa urheilu vie molemmilta ison osan; minä yleisurheilin ja sinä pomputtelit koripalloa. On naurettu mahat kippuralla, kiusattu toisiamme, itketty ja kasvettu siinä samassa aikuisiksi sisaruksiksi. Vaikka olemme asuneet jo useamman vuoden eri osoitteissa, niin eihän se isosiskon vastuu ikinä lopu, olet aina se pulleaposkinen pikkusisko, josta pidän huolta.

Syöpä tuli yllättäen viime syksynä kuvioihin. Sitä edellisenä viikonloppuna oltiin oltu mökillä puuhommissa ja makkaranpaistossa, niin kuin aina ennenkin. Ei sitä omaa ensimmäistä reaktiota voi kuvailla sanoin. Huoli oli ja on edelleen välillä kova. Ihailen asennettasi, miten positiivisesti olet suhtautunut asiaan vaikka välillä on varmasti myös vaikeita hetkiä. Yhdessä mennään koko meidän perhe eteenpäin kohti kevättä ja kesää, josta tulee monellakin tapaa iloinen ja onnellinen kesä." 

Seuraavana vuoro Lotalle eli "Lodelle". Lode on siitä hauska tapaus, että pikkujunnuina oltiin toistemme pahimmat vastustajat, isoina junnuina voitettiin yhessä SM-hopeeta ja nykysin ei oo enää päivää ettei puhuttaisi. Lode oli myös ensimmäinen johon tutustuin, kun ekaa kertaa ollaan menty U15 maajoukkueleirille. Pahimmasta vastustajasta yheksi parhaimmista kavereista! Meillä on toisillemme myös erittäin kyseenalaiset lempinimet, mutta ei mennä niihin, koska ne herättäisi vaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia😂

"Jenna pyysi miulta lyhyttä tarinaa tänne blogiin, olin aika otettu et pääsen paljastamaan kaikki Jeban salaisuudet:) Heh no enkai mie nyt oikeesti.. Jennahan on asunu meillä käytännössä 2 vuotta, ja vieläkin se voi tulla meille ''omaan huoneeseen'' millon vaan VINKVINK! Meitähän voi kutsua siis siskopuoliksi, niinku Jenna meitä usein kutsuu. Ei sillä, että näytettäs yhtään samalta tai muuta. Ehkä se on vaan meiän yhteiset tavat esim. meiän murre, ketsuppi, perjantaina peliä ennen rullailut, yoloilureissuilu (no comments), pelipuuro, maailmanmestaruus juhlinnat, ja se tärkein rakkaus urheiluun! Ollaan siis tutustuttu Jennan kanssa koriksen kautta, ollaan pelailtu vastakkain niin kauan kun vaan muistan, ja myöhemmin samassa joukkueessa, kun Jenna koriksen perässä tänne Lappeenrantaan muutti. Nyt Jennalla puhaltaakin uudet tuulet vähän kauempana täältä varakotia ja uuden lajin parissa. Mutta mikä parasta SNAPCHAT, siel meillä on putki mikä ei katkee jos se meistä on kiinni vai mitä? Viimeks meillä ei ollu osaa eikä arpaa sen katkeamiseen, se tais vähän ärsyttää varsinki tota Jennaa.. 

Myös mihin ei voi vaikuttaa on loukkaantumiset ja sairastumiset.. No miulla on ollu tässä omat loukkaantumiset, ja Jenna jos joku on osannut sanoa oikeita sanoja oikeeseen aikaan. Kun Jenna ekaa kertaa laitto sairaudestaan miulle viestiä äänitteellä itkusena, pystyykö siinä muka ite olla itkemättä? No en pystyny, en edes muista mitä siinä ajatteli, olin pienessä shokissa.. Miten tällästä voi edes tapahtua näin lähelle? Oon Jennasta tavattoman ylpeä, millä asenteella se vetää! Jenna kun oli täällä meillä vähän aikaa sitten, äitikin sano, että Jennasta ei edes ulospäin huomaa olevansa syöpäpotilas tai millään tavalla sairastunut. MIKÄ MIMMI!! 💖
Mut miust tuntuu, et Jenna tähä alkaa vetää viivaa jos tää pidemmäks jatkuisi. Ehkä pääsen joskus juoruilemaan vähän pidemmin ja tarkemmin tost meiän Viljakaisen Jennasta."

Viimesenä muttei vähäisempänä Vilma tai tuttavallisemmin VeeVee, Laatunen tai mikä vaan. Vilman kanssa kanssa ollaan vietetty viimeset kaks vuotta syvääkin syvemmässä symbioosissa. Entiiä mitä olisin tehny ilman tätä ihmistä! Vilma muutti viikko sitten kesäksi Helsinkiin ja itkuksihan se meni, kun kävin heipat sanomassa.. Miun elämässä on nyt Vilman kokonen aukko täytettävänä, ja se aukko ei oo ihan pieni😅 Vähän pallo hukassa, kun ei voikaan laittaa Vilmalle viestiä että mitä tänään tehdään. Ensimmäinen kuva puhukoon puolestaan millasia töhöjä ja kuinka samalla aaltopituudella ollaan😂

"Tutustuttiin Jenan kanssa ekaa kertaa, kun olimme menossa samalla kyydillä pari vuotta sitten lacrossen U19 maajoukkueleirille Karjaalle. Aluksi ajattelin että ompas hiljaisen ja ujon oloinen tyyppi mutta ennakkoluulot kääntyivät jo kyseisen ajomatkan aikana aivan päälaelleen, huhhuh. Sen jälkeen on menty aika paita&peppu meiningillä, kun vielä kisojen jälkeen muutin itsekin Jyväskylään opiskelemaan. Syksyllä kun kuulin Jenalta syövästä, niin itkuhan siitä ensin tuli ja sitten meni omakin terveys. Onneksi meillä molemmilla on aika kieroutunut huumorintaju, joka on keventänyt mieltä hajottavissakin tilanteissa, ’’Ai sullakin on maanantaina labrapäivä, mennään yhdessä!!’’ tai ’’Sit kyl pidetään Fuck Cancer juhlat ku tää on ohi’’. Asioiden pitäminen mahdollisimman normaalina tällä hetkellä on tosi tärkeää. Tottakai aika ajoin tulee vastaan hetkiä jotka saa musertumaan, kuten esimerkiksi juuri nyt kun Jenalta tulee viesti ’’En haluu mennä sinne’’, tarkoittaen kahdeksatta hoitokertaa.

Olen pitänyt Jenaa aina tosi määrätietoisena ihmisenä mitä etenkin urheiluun tulee. Uskoisin, että syö tällä hetkellä eniten kärsivällisyyttä, kun ei pääse pelaamaan ja treenaamaan muiden kanssa. Ja olen

110% varma, että tämän suon jälkeen tuo tyyppi aikoo kivuta niin korkealle salibandyssä kuin mahdollista."